Luovuus vaati työtä, rajoja ja rakkautta

Väitän, että luova työ jos mikä vaatii kurinalaisuutta ja työtä, eikä ole vain ”niiden luovien tyyppien” yksinoikeus – saati vastuu.

Luovuus mielletään usein stereotyyppisesti tietyn ihmisryhmän sisäänrakennetuksi ominaisuudeksi, jota ei voi harjoitella saati väkisin puskea esiin. ”Luova työ vaatii aikaa, luovaa kaaosta ja vapautta”. Olen eri mieltä, ja kerron nyt miksi.

Olen työskennellyt koko urani luovalla alalla viestinnän ja markkinoinnin parissa, joten kaikennäköistä luovuuden harjoittamista on tullut todistettua. Yksi piirre luovan alan tyyppien kanssa työskentelyssä kuitenkin on vakio: töille on 99-prosenttisesti aina deadline, joten hommat – ne luovatkin toteutukset – pitää saada valmiiksi ajallaan. Ja parasta jälkeä syntyy monesti juurikin deadlinen alla kun pakko toimii luovuuden porkkanana. Siitä, miten luovaa työtä mielestäni pitäisi johtaa, voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Yhtä kaikki, on mielestäni haihattelua ajatella, että luova prosessi syntyy vain jossain määrittelemättömässä olotilassa, jossa vapaus kukkii ja punaviini virtaa – eikä ainakaan minkään excelin läheisyydessä. Ehei, kyllä timanttisten luovienkin töiden eteen pitää tehdä töitä, ja kovaa pitääkin. Tämäkään kirjoitus ei syntynyt tuijottelemalla kaukaisuuteen ja haaveilemalla, vaan kirjoittamiselle kalenterista varattuna aikana.

Ratkaisujen etsimistähän luovuus nimenomaan on: jotain halutaan tehdä paremmin.

Tylsää, tiedän, mutta sama pätee moneen muuhunkin luovaan prosessiin: tekemiselle tarvitaan vähintäänkin raamit tai mitään ei synny. Tästä päästäänkin näppärästi lempiaiheeseeni eli dataan ja insightiin. Uskon nimittäin vakaasti, että luovuus jos mikä vaatii työelämässä ranskalaisen lastenkasvatuksen periaatteet toimiakseen: rajoja ja rakkautta. Ja nämä rajat saadaan luontevasti datasta ja insightista: tietyissä raameissa lähdetään miettimään ratkaisua johonkin asiaan. Ratkaisujen etsimistähän luovuus nimenomaan on: jotain halutaan tehdä paremmin. Data ja insight kertoo, minkä rajoitteiden vallitessa ratkaisua voidaan työstää.

Ja se rakkaus rajojen parina, se on luottamusta. Ilman luottamusta luovuus ei nimittäin kukoista, vaan tukahtuu. Etenkin työyhteisöissä luottamuksellisen ilmapiirin luominen on luovuuden elinehto: jotta uskalletaan kokeilla ja yrittää uudelleen, tarvitaan luottamusta. Tiedäthän ne työyhteisön tyypit, jotka usein tuntuvat saavan suorastaan mielihyvää toisten ideoiden ja ehdotusten alas ampumisesta ”koska budjetti tai aikataulu tai ei vaan onnistu”? Nämä samaiset tyypit – ehkä tietämättään – murentavat luottamuksen ilmapiirin ja rampauttavat luovuuden työyhteisössä. Ethän ole yksi heistä?

En tarkoita, etteikö kritiikkiä saisi olla luovaa prosessia kohtaan – ei, vaan päinvastoin. Kyse on siitä, miten kritiikin esittää: tuotko oman ajattelupanoksesi prosessiin ja ehdotat mielestäsi huonomman idean tilalle jotain muuta, kehität ajatusta eteenpäin vai kerrotko yksiselitteisesti ettei idea toimi ja jätät homman siihen. Siinä meinaa kuolee luovuus kertalaakista.

Vastuu luovuudesta kuuluu työyhteisössä kaikille – ei vain niille propellipäille.

Rajojen ja rakkauden lisäksi luovuus kaipaa kaverikseen vastuun ottamista. Usein työyhteisössä luovuus sysätään ehkä sen kummemmin ajattelematta ”niiden luovien tyyppien” niskoille ja muut jo lähtökohtaisesti jättäytyvät luovan prosessin ulkopuolelle. Kuten Saku Tuominen on sanonut, luovuus on sitä, että jokin asia pyritään tekemään paremmin – tämä ajatus mielessä jokaisen kannattaisi suhtautua luovaan työhön asiana, joka kuuluu kaikille. Samoin vastuu, että jotain tehdään paremmin, kuuluu muillekin kuin niille propellipäille.

Samaan aikaan kun uskon luovuuden vaativan kuria ja järjestystä tapahtuakseen, puhun usein siitä, miten mielestäni mitään kovin jännittävää saati maailmaa järisyttävää harvoin tapahtuu sen jälkeen kun avaan läppärin kannen. Jos kerran ajattelen, että luovuus vaatii kovaa työtä, tämä ajatushan on melkoisessa ristiriidassa.

Selitän hiukan: omalla kohdallani prosentuaalisesti parhaiten ideoita ja oivalluksia syntyy, kun aivoni saavat hengähdystauon ja tämä hengähdystauko usein tarkoittaa jotain muuta kuin läppärin naputtelua, sillä työni tapahtuu pitkälti juuri koneen ääressä. Idea siis syntyy muualla kuin työvälineiden puserruksessa, mutta sen toteuttamiseen vaadittava työ ohjaa takaisin koneen ääreen. Esimerkiksi kirjoittaminen on yksi tällainen prosessi, jossa voin olla äärimmäisen tehokas ja luova, jos olen edes vähän hahmotellut sanomaani mielessäni ennen koneen avaamista.

Ehkä kyse on tyhjän paperin kammosta, ehkä ei. Joka tapauksessa ajattelen, että nämä hengähdystauot ovat osa sitä rakkautta, jota luovuus minussa tarvitsee syttyäkseen ja koneen ääreen palaaminen, aikatauluttaminen ja tavoitteiden asettaminen niitä rajoja, jotka varmistavat, että jokin tuotos lopulta myös syntyy.

bench-accounting-49909-unsplash

Miksi viestinnän tulisi kiinnostua bisneksestä – nyt

Vieläkö viestintään suhtaudutaan yrityksissä tiedotusosastona tai esitysautomaattina vai strategisena kumppanina, joka luo liiketoiminnalle mitattavaa arvoa? Kumpaakaan roolia ei saada, vaan ne ansaitaan – hyvässä ja pahassa.

Jo ikuisuuden markkinointia ja myyntiä on kannustettu vuoropuheluun, yhteistyöhön ja pois siiloistaan, sillä yhdessä nämä luonnollisesti pystyvät parempiin tuloksiin – onhan molempien funktioiden tavoitteena lopulta asiakkaan palveleminen paremmin ja näin myynnin kasvattaminen. Mutta niinhän viestinnänkin rooli on viestiä asiakkaille ja muille sidosryhmille yrityksen aikaansaamasta arvosta, joten miksi edelleenkin aivan liian harva viestijä asettaa tavoitteekseen mitattavan arvon tuottamisen asiakkaalle ja tätä kautta liiketoiminnalle?

Pelkkä perinteinen PR ja tiedottaminen ei yksinkertaisesti enää riitä; liiketoiminta kaipaa strategisen viestinnän tukea – se ei vain välttämättä vielä tiedä sitä. Jos markkinointi on perinteisesti nähty liiketoimintaa tukevana toimintona, viestinnällä jos jollain olisi liiketoiminnalle paljon nykyistä enemmän annettavaa. Viestintä pystyy sparraamaan koko liiketoimintaa aina asiakaspolkujen määrittelystä liidien lämmittelyyn ja mielikuvien luomiseen – ja kaikessa tällä välillä.

Viestintä jos mikä on investointi asiakasarvon luomiseen, sillä keinovalikoimia sen tuottamiseen on lähes rajattomasti.

Viestintä pystyy rakentamaan arvokkaita asiakaskohtaamisia kanavasta riippumatta, hyödyntäen uusimpia teknologioita ja reagoimalla ajankohtaisiin ilmiöihin. Haaste tämän roolin ottamisessa tuntuu olevan nimenomaan siinä, ettei asemaa liiketoiminnan strategisena kumppanina uskalleta tai ehkä edes ymmärretä tavoitella.

Strateginenkin viestinnän tekeminen voi näyttäytyä liiketoiminnalle puuhasteluna, jos liiketoiminta ei ymmärrä viestinnän tekojen arvoa. Siksi viestinnän sanoittaminen muotoon, jonka kuka tahansa ymmärtää – liiketoiminnan tapauksessa helpoin muoto on usein eurot – on erityisen tärkeää. Sen sijaan, että puhutaan reachista tai enganementista, kehiin kannattaa tuoda sellaiset mittarit, joita maallikkokin pystyy vertailemaan. Esimerkiksi: PR-kampanjamme toi verkkosivuillemme x-kertaa enemmän kävijöitä segmenteistä X ja Y ja johti x-määrään yhteydenottoja, lisäksi laskennallinen media-arvo kampanjalle oli x euroa.

Liiketoiminta mittaa myyntiä, joten mieti, mitä sellaista mitattavaa tekemistä viestintä voi tähän yhtälöön tuoda. Kyse voi olla edellä kertomani esimerkin mukainen tapa mitata. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse eikä kannatakaan lähteä mittaamaan, sillä viestinnässäkin paljon kyse on mielikuvista ja niiden muutoksen mittaaminen ei ole yön yli puuhaa, mutta jotain kättä pidempää kannattaa olla. On nimittäin huomattavasti helpompi hakea lisäresursseja, joita varmasti viestinnässä aina tarvitaan, kun rahakirstun vartija ymmärtää, mihin investoi. Ja viestintä jos mikä on investointi liiketoimintaan, joten oleellista on näyttää sen aikaansaama arvo. Ja kun näytät arvon, aletaan viestintäänkin suhtautua strategisena kumppanina pelkkien tiedotteiden kanssa puuhastelijan sijaan.

Osoita siis liiketoiminnalle, että olet kiinnostunut, oikeasti. Mututuntuma ei ole sama kuin aktiivinen keskustelu ja arvaamalla ei luoda suhdetta liiketoiminnan, eikä muuten asiakkaankaan kanssa. Tärkeää on siis ymmärtää, minkä haasteiden kanssa bisnes kipuilee, mikä sujuu ja mitä tavoitellaan. Jos et ymmärrä lukuja ja jargonia, kysy, opettele, mene iholle ja ime vaikutteita: mitä asiakas ajattelee? Entä mitä myynnin päässä liikkuu – ja ennen kaikkea, miten viestintä voi tukea tässä kaikessa?

Takaan, että homma muuttuu molemmille osapuolille huomattavasti mielekkäämmäksi.

StockSnap_B9A04F7289

%d bloggaajaa tykkää tästä: