Markkinoinnin funneliajattelua on parjattu jo pitkään epärealistisena utopiana, joka ei kuvaa nykypäivän todellista asiakaspolkua oikeastaan lainkaan. Eikä ihme. Totuudenmukaisempaa olisi kuvata asiakkaan kohtaamiset brändin kanssa oheisen kuvan kaltaisella ”himmelillä” (b2b-esimerkki, mutta kuvaa hyvin ajatusta).

Mutta tarvitseeko markkinoijan valita näiden lähestymisten väliltä? Toisinaan asioiden – kuten kampanjamekaniikan suunnittelua ja hahmottamista – helpottaa, kun asiat kuvataan selkeänä suppilona 👉🏼 ensin yritys/asia tutuksi ja vasta myöhemmin ehdotellaan lähempää tuttavuutta niiden kanssa, jotka ovat ensimmäisille viesteille olleet vastaanottavaisia.

Markkinointiviestinnän kompleksisuutta kuvattaessa ja kokonaisvaltaista suunnittelua tehtäessä taas kohtaamispistehimmeli on omiaan havainnollistamaan, kuinka moneen asiaan brändi ja viestintä vaikuttavat – mitkä asiat ovat käsissämme ja mitkä aina eivät. Toisille tuo kuva aiheuttaa lähinnä ahdistusta, koska se antaa tunteen kontrollin puutteesta – toisille tieto on vain helpottava: mielikuvien muutos ei ole mikään selkeä jatkumo vaan monen tekijän summa.

Ehkä kyse on lopulta asioiden esitysteknisestä puolesta – mikä on ymmärrettävää ja hahmotettavaa kenellekin 👉🏼 miten suunnitelmat saadaan slideiltä käytäntöön ja loppuasiakkaalle. Ehkä tässä(kään) asiassa ei tarvitse valita ”puolia”. Tärkeintä lienee, että itse hahmottaa markkinoinnin kompleksisuuden ja pystyy reagoimaan siihen.